Arts and Recreation in
Northern Ontario
Pelimanni Finnish Orchestra, Thunder
Bay Ontario
Thunder
Bayn Pelimannien kahvikonsertti kumarrus suomalaiselle musiikille
“Eipä ole vielä kiire kotiin, kyllä tätä olisi kuunnellut pidenpääkin.”
“Kaunniisti soittivat, ja nuo suomalaiset
sävelmät ovat aina niin ihania.”
“ Paras konsertti, mitä on kuultu...”
Thunder Bayn Pelimannien kahvikonsertti
sai monen jalan vipattamaan, suun hymyyn ja mielen iloiseksi.
Viime
sunnuntaina Finlandia Clubilla pidettyä konsertti voitaneen sanoa jo
perinteiseksi; ensimmäisen kerran se järjestettiin 1980-luvun lopulla,
edesmenneen Kauko Kiviluoman johdolla. Nykyään vuonna 1986 perustettua
orkesteria johtaa Kauko Ylinen.
Kahvikonserttien teema on ollut aina
hyvin suomalainen. Tämän kertaiseen konserttiin lisämakua toi
erinomaisen kaksikielisen juontajan Terhi Minkkisen lyhyen ytimekäs
selonteko jokaisen esitetyn kappaleen tekijästä ja taustasta.
Konsertin alkupaloiksi orkesteri tarjosi
Tervetuliais-marssin, Antin valssin ja Kuoharin polkan. Seuraavissa
kappaleissa Lapin jenkka ja Tunturisatu Veijo Holopainen ja Pentti Junni
tulkitsivat reippaita ja lumoavia Lapin maan tunteita komeasti laulaen.
Miesten laulujen väliin orkesteri soitti Kauko Ylisen sovittaman, melko
vaativan Klokkas Antin minuetin.
Ennen
kahvitarjoilua kuultiin vielä kappaleet Ashokan Farewell ja Kotiseutuni,
johon soolon lauloi Pentti Junni.
Kahvitarjoilun aikana Canadian Suomi
Foundationin edustaja Ulla Ahokas selvensi säätiön taustaa ja paljasti
Pelimannien alkuunpaneman Kauko Kiviluoman stipendin vuoden 2004
saajaksi Londonin yliopistossa opiskelevan Mark Ahon. Kahvitaukoa
elävöitti myös Suomen Kielen Koulun lasten esittämät runot ja laulut.
Kahvitarjoilun jälkeen konsertti jatkui
Kauko Ylisen laulamalla Veteraanin iltahuudolla. Kalervo Hämälaisen
laulu koskettaa aina, ja kirvoitti konsertissakin kyyneleen moneen
silmäkulmaan.
Veteraanin
iltahuudon jälkeen konsertin painopiste romantisoitui kun Veijo
Holopinen tulkitsi laulun Merimies, kotimaasi meri on ja Nina Niemistö
herkisteli Sulle kauneimman lauluni.
Aliina Lahtisen, Niina Niemistön ja Cindy
Innasen esittämä Hulivili jenkka kirvoitti jopa “bravo!-huudon ja
vihellyksia yleisön joukosta. Ainakin Cindyn kanadalainen sulhanen,
Dave, oli aäänekkään ihastuksissaan kuulemastaan. Eikä suinkaan suotta!
Konsertin lopuksi kuultiin vielä Kauko Ylisen tulkitsema Kalajoki valssi,
ja ikivihreät Säkkijärven polka ja Metsäkukkia valssi.
Mieli iloisena thunderbaylaiset saivat
jäädä odottelemaan ensi talven kahvikonserttia, sillä toivottavasti
kahvikonsertti on kuin flunssa. Se tulee joka vuosi, toivoi yleisön
joukossa ollut huuliveikko.
-Pirjo Hirvonen
Reprinted for the
Pelimanni Orchestra with thanks from Vapaa Sana, North America's Finnish
Weekly
February 2005